Vesikourujen puhdistus Jämsä – saamme sadevesijärjestelmäsi elinkaaren joustamaan kuin kuminauha!
Jämsäläisen kannattaa panostaa vesikourujen puhdistukseen, jotta sadevesijärjestelmän uusiminen ei aiheuttaisi kustannuksia ennen aikojaan. Vesikourujen puhdistus saa sadevesijärjestelmän elinkaaren joustamaan kuin kuminauha!
Käytännössä vesikourujen puhdistus olisi suotavaa tehdä Jämsässä kahdesti joka vuosi. Näin rännien puhtaanapito on mahdollisimman helppoa, eikä kouruissa muhiva bioroska ehdi tehdä tuhojaan.
Mitäkö haittaa vesikouruissa olevista lehdistä ja risuista on? Ne houkuttelevat esimerkiksi ruostetta, sillä kasviroskan seassa muhii kosteutta, joka on ruosteelle elinehto. Ennen pitkää ruoste syö sadevesijärjestelmän puhki.
Jopa alumiininen sadevesijärjestelmä kärsii kouruissa muhivasta bioroskasta. Toisin kuin teräs, alumiini ei ruostu, mutta voi hapettua. Hapettuminen heikentää sadevesijärjestelmän materiaalia siinä missä ruostekin.
Lisäksi kosteana viipyilevät bioroskat altistavat sadevesijärjestelmän jäätymiselle. Jää voi aiheuttaa monenlaisia vaurioita vääntymistä murtumiin ja halkeamiin, minkä lisäksi se kiihdyttää ruostumista ja hapettumista.
Kuten monessa muussakin asiassa, vesikourujen puhdistuksessa kannattaa kuitenkin panostaa laatuun. Mitä paremmin vesikourujen puhdistus tehdään, sen enemmän siitä on iloa.
Jos haluat antaa sadevesijärjestelmällesi erinomaiset eväät pitkälle ja terveelle elämälle, tilaa rännien puhdistus meiltä Rännienpuhdistus Prolta! Palvelemme asiantuntevin ottein, kilpailukykyisin hinnoin ja kotitalousvähennyskelpoisesti koko Jämsän alueella sekä Jämsän naapurikunnissa Juupajoelta Kuhmoisiin, Jyväskylästä Orivedelle ja Mänttä-Vilppulaan.
Hei, jämsäläinen! Tiesitkö, että pyöreiden rännien puhdistus on helpompaa kuin kantikkaiden?
Jämsäläinen, ethän tee rännien puhdistuksesta turhan vaikeaa? Jo uuden sadevesijärjestelmän valintavaiheessa on hyvä antaa ajatusta rännien puhdistukselle, sillä tietyt sadevesijärjestelmän ominaisuudet helpottavat puhdistusta tuntuvasti – ja toiset taas tekevät siitä haastavampaa.
Otetaan esimerkiksi vesikourujen muoto. Markkinoilla on sekä pyöreälinjaisia että kantikkaita kouruja.
Rännien puhdistuksen kannalta puolipyöreä kouru on parempi valinta. Kantikkaassa kourussa lika kerääntyy kourujen nurkkiin, josta se on melko työlästä poistaa. Olkoonkin, että kantikkaat kourut voivat olla joskus mitä karismaattisin yksityiskohta talon julkisivussa, on kourujen muoto siis syytä miettiä tarkoin ennen ostopäätöstä.
Lisäksi kannattaa panna merkille kourujen kiinnikkeet. Kourujen sisäpuolelle sijoitettuihin kiinnikkeisiin roskat tarttuvat hyvin herkästi, eikä kourujen puhdistuskaan ole niin sujuvaa.
Huomaa, että saatavilla on tätä nykyä myös niin sanottua raidatonta ränniä. Raidaton ränni on muotoiltu siten, että sen ulkopinnat pysyvät puhtaampana.
Jos kaipaat lisää hyviä vinkkejä uuden sadevesijärjestelmän valintaan, ota yhteyttä! Meiltä Rännienpuhdistus Prolta saat Jämsässä myös uudet sadevesijärjestelmät takuutyönä asennettuna, ja asiantuntijamme auttavat mielellään kaikissa sadevesijärjestelmän valintaan liittyvissä kysymyksissä.
Tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus sekä ruosteisten kourukoukkujen uusiminen
Meillä rännien puhdistukseen kuuluu aina ilmainen arvio sadevesijärjestelmän yleiskunnosta. Jos käy ilmi, että esimerkiksi tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus tai ruosteisten kourukoukkujen uusiminen on tarpeen, voimme tietenkin tehdä huipputarjouksen kyseisistä toimenpiteistä.
Varsinkaan tukoksia ei ole syytä jättää sadevesijärjestelmään virumaan, vaan tukkeutuneen syöksytorven avaus tulisi suorittaa akuutilla aikataululla tukoksen käytyä ilmi. Tukos voi aiheuttaa sadevesijärjestelmään esimerkiksi ruostetta yllättävän nopeasti.
Lisäksi tukkeutunut syöksytorvi voi poikia kosteusvaurioita muihin kiinteistösi rakenteisiin. Kun sade- ja sulamisvedet eivät pääse kulkemaan katolta alas niille tarkoitettuja reittejä pitkin, esimerkiksi räystäslaudat, julkisivu ja sokkeli voivat saada osakseen valtavat määrät ylimääräistä kosteusrasitetta.
Pidä kuitenkin mielessä, että kaikkein helpointa ja edullisinta olisi laittaa sadevesijärjestelmä kerralla kuntoon. Säästöä syntyy vähintäänkin työntekijöidemme matkakustannuksissa.
Jos tiedät sadevesijärjestelmäsi kaipaavan jo muutakin huomiota kuin rännien puhdistus, kannattaakin tarvittavista toimenpiteistä pyytää saman tien kokonaisedullinen yhteistarjous. Vuodata meille surutta sadevesijärjestelmääsi koskevat huolet ja murheet esimerkiksi alla olevaa ”pyydä tarjous-”painiketta klikkaamalla.
Huomaa, että rännien puhdistuksen, tukkeutuneiden syöksytorvien avauksen ja ruosteisten kourukoukkujen uusimisen ohella voit tilata meiltä Jämsässä muutkin sadevesijärjestelmäsi kaipaamat toimenpiteet. Olemme jämsäläisten apuna kaikissa sadevesijärjestelmän huolto- ja korjaustöissä!