Vesikourujen puhdistus Sysmä – yksikin sylillinen lehtiä lamauttaa sadevesijärjestelmäsi toiminnan!
Tiesitkö, että yksikin sylillinen vesikouruihin kertyneitä lehtiä, risuja ja neulasia voi lamauttaa sadevesijärjestelmäsi toiminnan totaalisesti? Sysmässä vesikourujen puhdistus onkin syytä tehdä säännöllisesti, eikä päästää ränneihin kertymään roskaa ylettömiä määriä.
Sadevesijärjestelmän toimintakuntoa on hyvä pitää yllä, sillä tämän vesikouruista, syöksyputkista ja kourukoukuista koostuvan kokonaisuuden tehtävä on tärkeä koko kiinteistösi hyvinvointia ajatellen. Sadevesijärjestelmän ideana on johdatella katolle ropisevat vedet maahan kosteusrasitteen kestäviä reittejä. Sadevesien ohella se kuljettaa myös sulamisvedet katolta alas ilman, että ne joutuvat kosketuksiin kiinteistön muiden rakenteiden kanssa.
Mikäli sadevesijärjestelmä ei toimi oikein, seurauksena voi olla mitä tahansa homeisista räystäslaudoista katon kosteusvaurioon. Samaan aikaan myös vesikourut ja syöksyputket kärsivät sisuksissaan muhivan biomoskan vuoksi.
Älä siis päästä sadevesijärjestelmääsi kertymään roskaa yllin kyllin! Sen sijaan kannattaa kutsua rautainen rännitiimimme puunaamaan kourut putipuhtaaksi aina aika ajoin.
Meiltä Rännienpuhdistus Prolta voit tilata vesikourujen puhdistustyöt kaikenlaisiin kohteisiin omakotitaloista kesämökkeihin, liitereistä liikerakennuksiin ja urheiluhalleista kerrostaloihin. Olemme käytettävissäsi myös Sysmän ympäryskunnissa Asikkalasta Hartolaan, Heinolaan, Kuhmoisiin, Luhankaan ja Padasjoelle ammattitaitoisesti ja kilpailukykyisin, kotitalousvähennyskelpoisin kustannuksin!
Rännien puhdistus on Sysmässä jokasyksyinen askare
Kuten sanottu, rännien puhdistus Sysmässä on paras tehdä säännöllisesti. Käytännössä syksy on mitä otollisinta aikaa rännien puhdistukseen.
Tarkemmin sanottuna rännien puhdistus Sysmässä kannattaisi tehdä loppusyksystä, ennen ensimmäisiä pakkaskelejä. Alkusyksystä ei vielä kannata lähteä liikenteeseen, koska talvea vasten ränneissä ei saisi olla yhden yhtä lehteä. Muuten sadevesijärjestelmä jäätyy, sillä lehdet ja muut kasvinosat varastoivat sekaansa kosteutta.
Toisaalta vesikourujen puhdistusta ei ole hyvä jättää viime tippaakaan. Jos sadevesijärjestelmä ehtii jäätyä, rännien puhdistus on huomattavasti vaivalloisempaa.
Yleisesti ottaen sadevesijärjestelmän jäätymistä tulisi pyrkiä välttämään, sillä jää voi aiheuttaa vesikouruille ja syöksytorville kaikenlaisia vaurioita. Esimerkiksi sadevesijärjestelmän ruostuminen, vuodot, murtumat ja halkeamat ovat tyypillisiä jään aiheuttamia vikoja.
Kun rännien puhdistus syksyllä ajoitetaan sopivasti, sadevesijärjestelmä selviää talvesta todennäköisesti ehjin nahoin. Kevään tullen se vastaanottaa sulamisvedet ja vesisateet avosylin.
Muista kuitenkin, että useimmissa sysmäläisissä kohteissa rännien puhdistus kerran vuoteen ei riitä. Toimenpide on suositeltavaa toistaa keväällä, jotta sadevesijärjestelmän toiminnasta voitaisiin olla täysin varmoja uuden kasvukauden ja kesän rankkasateiden kynnyksellä.
Onneksi me prolaiset olemme käytettävissäsi ympäri vuoden. Meiltä voit tilata rännien puhdistustyöt Sysmässä sijaitsevaan kohteeseesi huolettomin mielin kerta ja vuosi toisensa jälkeen!
Tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus, sadevesijärjestelmän korjaus sekä räystäsrakenteiden kunnostus
Tilatessasi rännien puhdistustyöt Sysmässä meiltä Rännienpuhdistus Prolta, saat kaupanpäälliseksi kullanarvoista tietoa sadevesijärjestelmäsi yleiskunnosta. Katsauksen perusteella esimerkiksi tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus tai sadevesijärjestelmän korjaus osataan ottaa agendalle ennen kuin on liian myöhäistä.
Samalla vilkaisemme myös räystään rakenteita, kuten vesikourujen takana olevia otsalautoja. Räystään laudoitukset saavat osakseen paljon kosteusrasitetta ja saattavat siksi homehtua ja lahota ajan kanssa.
Vesikourujen puhdistuksen, tukkeutuneiden syöksytorvien avauksen ja sadevesijärjestelmän korjaustöiden ohella räystäslautojen homepesu ja huoltomaalauskin onnistuu meiltä prolaisilta muitta mutkitta. Samoin lahojen räystäslautojen vaihto luonnistuu totta kai.
Kaikki edellä mainitut toimenpiteet kannattaa hoitaa pois päiväjärjestyksestä mitä pikimmiten. Vitkastelusta koituu yleensä vain enemmän ongelmia ja isompia laskuja!
Suosittelemmekin, että maksat räystäsrakenteiden ja sadevesijärjestelmän kunnossapitotyöt tarpeen mukaan vaikkapa kauttamme saatavilla olevalla rahoituksella ennemmin kuin jätät pieniäkään vikoja hautumaan. Usko pois, pitkässä juoksussa tulet vielä kiittämään itseäsi.
Nyt kannattaa kuitenkin jo klikata alla olevaa painiketta ja pyytää meiltä rohkeasti tarjous vesikourujen puhdistuksesta Sysmässä sijaitsevassa kohteessasi, niin päästään pian aloittamaan. Toimi vikkelästi, niin voit vielä ehtiä jonon kärkeen ennen kuin sesonki pyörähtää kunnolla käyntiin!