Rännien puhdistus
Pidetään kattosi puhtaana ja rännit toimivina!

Rännien puhdistus Riihimäki – meiltä sadevesijärjestelmäsi saa ansaitsemaansa Pro-tason palvelua!

Kun rännien puhdistus Riihimäellä tai lähialueilla sijaitsevassa kohteessasi on ajankohtaista, kannattaa kääntyä meidän prolaisten puoleen. Meiltä Rännienpuhdistus Prolta niin teräksinen, alumiininen kuin muovinenkin sadevesijärjestelmä saa viimeisen päälle ammattitaitoista käsittelyä!

Puhdistamme kaikenlaiset sadevesijärjestelmät pitkällä kokemuksella. Kokemuksen ansiosta tiedämme, millaiset tuotteet ja tekniikat toimivat parhaiten. Lopputuloksena saadaan puhdasta jälkeä kouruja turhaan kuluttamatta tai vaurioittamatta.

Ketterät rännimestarimme nousevat aina räystään tasalle tekemään työnsä. Käytännössä sadevesijärjestelmän puhdistus tapahtuu usein käsipelillä eli keräämällä ränneihin kertyneet risut, lehdet, neulaset ja koivunnorkot roskapussiin.

Meillä on käytössämme kalustoa, jonka avulla selviydymme tehtävästä ripeästi ja turvallisesti jopa korkeissa kohteissa. Esimerkiksi kerrostalon tai teollisuushallin vesikourujen puhdistus ei siis tuota meille ongelmia sen enempää kuin omakotitalon, rivitalon, paritalon tai autotallin rännien puhdistus.

Kun kerran räystäällä työskentelemme, vilkaisemme samalla vähän ympärillemme. Veloitukseton räystään ja sadevesijärjestelmän yleistarkastus kuuluu kaikkiin meiltä tilattuihin sadevesijärjestelmän puhdistustöihin!

Jos huomaamme esimerkiksi ruostevaurioita, halkeamia tai vaikka lahon otsalaudan, tuomme viat viipymättä tietoosi. Halutessasi annamme samalla mielellämme tarjouksen muistakin räystäällä tarvittavista toimenpiteistä.

Meiltä Rännienpuhdistus Prolta saat kätevästi kaikki räystään huolto- ja korjaustyöt saman katon alta Riihimäellä, Hyvinkäällä, Kormussa, Launosessa, Turkhaudassa, Mommilassa ja muualla siellä suunnalla!

Mitä pikemmin ongelmat hoidetaan pois päiväjärjestyksestä, sen helpommin ja edullisemmin niistä päästään. Maksa laskut tarvittaessa vaikka osissa kauttamme saatavilla olevalla rahoituksella, ja pidä mielessä myös työmme kotitalousvähennyskelpoisuus.

Joko kodin, kesämökin tai piharakennuksen sadevesijärjestelmä huutelee haluavansa meidän prolaisten käsittelyyn? Ota yhtyttä ja pyydä tarjous vesikourujen puhdistuksesta paljon kehutulla Pro-menetelmällä!

Milloin ja miksi vesikourujen puhdistus Riihimäellä kannattaa?

Vesikourujen puhdistus Riihimäellä ja lähialueilla on tarpeen samalla syklillä kuin muuallakin Suomessa. Käytännössä pari kertaa vuodessa on hyvä nyrkkisääntö – ellei tontti satu olemaan poikkeuksellisen metsäinen, jolloin puhdistus voi olla hyvä tehdä hieman useammin.

Parhaat ajankohdat vesikourujen puhdistukseen ovat kevät ja syksy. Usein vesikourujen puhdistus tehdäänkin samaan aikaan kuin katon kausihuolto.

Vinkki! Kauttamme saat kätevästi myös kattotyöt, kuten katon syys- ja keväthuollot. Näin ollen katto ja räystäs saadaan valmisteltua kerralla tulevien vuodenaikojen haasteisiin. Kimppadiili on kätevä ja edullinen.

Miksi vesikourujen puhdistus Riihimäellä, Hyvinkäällä ja muualla Etelä-Suomessa sitten kannattaa? Monille päämotivaatio on raha.

Vesikourujen säännöllinen ja ammattitaitoinen puhdistaminen ehkäisee nimittäin monenlaisia vaurioita talon koko ulkoverhouksessa. Esimerkiksi riski kattovuodoille, sadevesijärjestelmän ruostevaurioille, otsa- ja räystäslautojen homehtumiselle ja lahoamiselle sekä julkisivun lahovaurioille pienenee askareen myötä.

Vesikourujen puhdistaminen syksyllä ehkäisee myös sadevesijärjestelmän jäätymistä. Jää saa sadevesijärjestelmän nitisemään liitoksistaan, vääntää kaadon kieroon ja voi olla vähintään osasyyllinen vesikourujen irtoamiseen.

Jää aiheuttaa ongelmia erityisesti kevättalvella. Kun katto alkaa sulaa ja sadevesijärjestelmä on jäätynyt umpeen, eivät sulamisvedet pääse poistumaan katolta niille tarkoitettuja reittejä pitkin. Katto sulaa yleensä aina ennen sadevesijärjestelmää, joten räystäälle muodostuu tulva. Poikkeuksena on ainoastaan tasakatto; tasakatolla tulva muodostuu räystään sijaan katolle – aiheuttaen vakavan riskin kosteusvauriolle.

Jos rännien antaa olla oman onnensa nojassa, alkaakin korjauslaskuja kertyä yllättävän paljon. Tasakatto voi pian vaatia jopa kattoremonttia!

Tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus ja sulatuskin hoituvat meiltä kuin vettä vain

Pääsikö käymään niin ikävästi, että sadevesijärjestelmä meni tukkoon? Silloin kannattaa tilata meiltä tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus kiireen vilkkaa, jotta tukoksen aiheuttamat haitat saataisiin minimoitua. Me Rännienpuhdistus Prolla teemme myös tukkeutuneen sadevesijärjestelmän avaustyöt Riihimäellä ja muualla Etelä-Suomessa ammattitaitoisesti ja kilpailukykyiseen hintaan.

Itse ei tukossa olevaa sadevesijärjestelmää kannata mennä kolistelemaan. Varsinkin jäinen sadevesijärjestelmä on erittäin vaurioherkässä tilassa.

Huomio! Monessa kohteessa jäisen sadevesijärjestelmän avaus on normaali osa katon ja sadevesijärjestelmän talvikunnossapitoa. Viimeistään kevättalvella jäätynyt sadevesijärjestelmä kannattaa sulattaa, sillä muuten sulamisvedet valuvat alas miten sattuu tai alkavat patoutua räystäälle ja katolle. Lumi aiheuttaa painetta katon epäjatkuvuuskohtiin (esimerkiksi saumoihin ja läpivienteihin), joten sulamisvedet puskevat helposti vesikaton läpi yläpohjan puolelle – mahdollisesti jopa sisätiloihin.

Meillä Rännienpuhdistus Prolla on tarvittava tietotaito ja välineet niin bio- kuin jäätukostenkin avaukseen. Esimerkiksi jäisen sadevesijärjestelmän avaukseen käytämme kuumaa vesihöyryä, joka sulattaa jäät nopeasti ja hellävaraisesti.

Ota siis yhteyttä meihin prolaisiin, kun haluat sadevesijärjestelmällesi parasta Pro-tason palvelua joko vesikourujen puhdistuksen, avauksen tai muiden sadevesijärjestelmän huolto- tai korjaustoimenpiteiden tiimoilta! Rännimestarimme ovat käytettävissäsi ympärivuotisesti kaikkialla Riihimäellä ja lähialueilla.

Scroll to Top