Rännien puhdistus Jyväskylä – tarpeen pari kertaa vuodessa
Tiesitkö, että rännien puhdistus Jyväskylässä ja lähialueilla on tarpeen keskimäärin kahdesti vuodessa? Todennäköisesti kaksi kertaa vuoteen on hyvä puhdistustahti omassakin kohteessasi, jos se sattuu sijaitsemaan Jyväskylässä, Hirvaskankaalla, Lammilla, Keuruulla, Jämsässä tai muualla siellä suunnalla.
Askare kannattaa suorittaa tunnollisesti heti talon, kesämökin tai piharakennuksen rakennusvuodesta alkaen. Siten vältät tukoksista aiheutuvat ongelmat ja laskut.
Jo pienikin määrä ylimääräistä mujua voi aiheuttaa ikäviä haittoja. Bioroska – kuten lehdet, risut ja koivunnorkot – pitävät vesikouruja kosteana tarpeettoman pitkiä aikoja, jolloin sadevesijärjestelmä alkaa levittyä ja ruostua. Levittynyt ja ruostunut sadevesijärjestelmä ei kykene toimimaan optimaalisesti.
Ilmojen viiletessä roskaiset rännit myös jäätyvät herkemmin. Jää vauhdittaa ruostumista, minkä lisäksi se voi vääntää painollaan kourut ja kaadon kieroon. Samalla riski vesikourujen irtoamiselle kasvaa, sillä valmiiksi kuormittunut sadevesijärjestelmä ei kestä niin hyvin katolta tippuvan lumen painoa.
Edellä mainituista syistä erityisesti rännien syyspuhdistukseen kannattaa panostaa. Kesän ja syksyn mittaan ränneihin kertyy roskaa kasapäin. Tilastojen valossa ensilumi sataa Jyväskylässä yleensä lokakuun lopussa, joten rännien syyspuhdistus kannattaa tehdä ennen sitä.
Kevätpuhdistustakaan ei silti ole syytä unohtaa. Maamme sateisimmat kuukaudet ajoittuvat loppukesälle, jolloin sadevesijärjestelmän on paras olla tiptop-kunnossa. Kevätpuhdistuksen yhteydessä kaikki sadevesijärjestelmän viat ja puutteet on helppo havaita ja korjata ennen kesän rankkasateita.
Pienestä askareesta on siis yllättävän paljon iloa! Pitämällä tunnollisesti kiinni rännien puhdistusrutiineista, säästät pitkässä juoksussa selvää rahaa.
5 hyvää syytä tilata vesikourujen puhdistus Jyväskylässä meiltä!
Kun vesikourujen puhdistus Jyväskylässä tai lähialueilla sijaitsevassa kohteessasi on ajankohtaista, älä ryhdy itse tuumasta toimeen. Me Rännienpuhdistus Prolla otamme askareen mielellämme hoitaaksemme niin Jyväskylässä, Äänekoskella, Jämsässä, Joutsassa, Pieksämäellä, Keuruussa kuin Mäntässäkin!
Tässä viisi hyvää syytä jättää rännien puhdistus Jyväskylän seudulla meidän huoleksemme:
- Me Rännienpuhdistus Prolla teemme työt ammattitaitoisesti puolestasi. Emme vaurioita kouruja, ja pitkän kokemuksen ja kunnollisten varusteiden ansiosta teemme työt sekä ripeästi että turvallisesti.
- Meillä on kalustoa korkeitakin kohteita varten. Nostokorikalustolla pääsemme jopa sataan metriin!
- Me tiedämme millaista käsittelyä eri materiaaleista (teräs, alumiini, muovi) valmistetut vesikourut kaipaavat.
- Meiltä saat kaupan päälle sadevesijärjestelmän yleistarkastuksen. Teemme kaikki sadevesijärjestelmän huolto- ja korjaustyöt osaavin ottein, joten tarpeen mukaan annamme mielellämme tarjouksen muistakin sadevesijärjestelmäsi kaipaamista kunnossapitotöistä.
- Työmme kelpaa kotitalousvähennykseen. Itse tehdystä työstä ei myönnetä vähennystä lainkaan.
Jos sadevesijärjestelmä kaipaa isompaakin operointia, kannattaa laittaa korvan taa mahdollisuus maksaa laskumme osissa kauttamme saatavilla olevalla rahoituksella. Rahoituksen avulla voit teettää sadevesijärjestelmälle myös pientä päivitystä, kuten vesikourujen vaihto saumattomaan tai raidattomaan malliin.
Miksi siis lähtisit itse räystäälle rymyämään, kun taitava rännienpuhdistusrykmenttimme on käytettävissäsi koko Jyväskylän alueella ja lähitienoolla? Me Rännienpuhdistus Prolla teemme niin omakotitalon, paritalon, autotallin, maneesin, rivitalon kuin kerrostalonkin rännien puhdistustyöt aina yhtä säntillisesti ja sopuhintaan!
Tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus on paras tehdä heti, kun tukos huomataan
Jos sadevesijärjestelmä on jo ennättänyt mennä tukkoon, on tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus syytä tehdä kipin kapin. Tukkeutunut sadevesijärjestelmä on vakava riski niin katolle, räystäälle kuin julkisivullekin!
Tukoksen vuoksi sade- tai sulamisvedet ryhtyvät nimittäin etsimään tietään kohti maata muita teitä. Käytännössä vesi valuttelee maahan esimerkiksi otsalautojen (eli vesikourujen takana olevien lautojen), räystään aluslautojen ja julkisivun kautta. Nämä rakenteet alkavat saada osakseen tarpeettoman paljon kosteutta, mistä puolestaan seuraa hometta, lahoa, levittymistä ja rapautumista.
On sanomattakin selvää, että rännien puhdistus ja jopa tukkeutuneen sadevesijärjestelmän avaus tulee paljon edullisemmaksi kuin vaikkapa lahonneen tai rapautuneen julkisivun korjaus. Aikaa ja hermojakin siinä säästyy.
Räystäältä valtoimenaan valuvat vesiputoukset voivat aiheuttaa haittaa vielä maan tasallakin. Vesi kuljettaa maata pois sokkelin juurelta ja voi kuormittaa salaojitustakin turhan päiten.
Huomio! Talvella jäinen sadevesijärjestelmä aiheuttaa riskin kattovuodoille ja jopa kosteusvauriolle. Sulamisvedet voivat patoutua vesikaton ja katolla vielä olevan lumikinoksen väliin. Lumi aiheuttaa painetta katon saumakohtiin ja läpivienteihin, joten sulamisvedet työntyvät niistä herkästi läpi. Poikkeuksena on ainoastaan tasakatto; tasakatolla tukkeutunut sadevesijärjestelmä aiheuttaa kosteusvauriovaaran kaikkina vuodenaikoina.
Mutta kenen puoleen kääntyä, jos sadevesijärjestelmä on jo tukossa? Tietysti meidän prolaisten!
Me Rännienpuhdistus Prolla teemme myös tukkeutuneen sadevesijärjestelmän avaustyöt Jyväskylässä ja lähialueilla tottunein ottein. Esimerkiksi jäätyneen sadevesijärjestelmän avaukseen meillä on käytössämme höyrytyslaitteisto, jonka avulla saamme tiukatkin jäätulpat avattua hetkessä rännejä vaurioittamatta.
Rännien puhdistus ja muut kunnossapitotyöt Jyväskylässä tai muualla Keski-Suomessa kannattaa siis jättää aina meidän prolaisten huoleksi. Ota yhteyttä ja kutsu meidät käymään!
P.S. Kauttamme järjestyvät myös kattotyöt. Saisiko olla kilpailukykyinen kimppatarjous esimerkiksi katon ja sadevesijärjestelmän kausihuollosta tai katon ja sadevesijärjestelmän sulatuksesta?